kuka minä olen ja mistä kaikki alkoi

Hei, olen Heidi, äiti ja pääosin itseoppinut taiteilijanalku Espoosta. Itseni ilmaisu monin tavoin (askartelu, ompeleminen, neulominen, musiikki, maalaaminen) on aina ollut lähellä sydäntäni, kuten on myös ollut muiden auttaminen. 

Pitkään kaikenlainen taiteilu oli ollut hyvin kausiluontoista, kursseja tuli käytyä pienenä ja joskus myöhemminkin, mutta vasta, kun elämääni takaisin saapui ihminen, joka oli sekä fyysisesti että emotionaalisesti rikki, oma luovuuteni sekä ihmisten auttamisessa ja ymmärtämisessä, että maalaamisessa puhkesivat kukkaan.

 Halusin tuoda siipirikolleni iloa elämään, jotain mistä innostua ja jotain mitä pystyi tehdä yhdessä, halusin tarjota elämään hetkiä, joiden odottaminen auttaisi jatkamaan. Maalaamisesta tuli meidän juttumme, erilaiset akryylitekniikat (mm. dutch pour) kiehtoivat meitä.



Siipirikkoni ei ole enää siipirikko, maalaus itsessään ei ollut parantava voima hänen tapauksessaan, mutta se oli varmasti osa sitä, mikä auttoi jaksamaan. Maalaaminen aiheena oli kevyt ja se auttoi jo ihan YouTube-videoiden muodossa pakenemaan hetkeksi johonkin kauniiseen ja harmoniseen.

Odottamattomana sivutuotteena Itselle syntyi intohimo maalaamiseen, luomiseen, muotoihin, väreihin, tekstuureihin. Maalaaminen on ollut itselle myös parantavaa, terapeuttista, mutta se on ollut myös mitä ihanin tapa viettää aikaa lasten kanssa. 

Maalaaminen on myös opettanut minulle kärsivällisyyttä, maalaamisessa on se parasta, että se voi kulkea mukana koko loppuelämän. Maalaamisessa oppiminen ei lopu koskaan.

Palan halusta päästä jatkuvasti luomaan jotain kaunista, ja olen kunnioitettu, jos muutkin näkevät kauneutta luomisissani.

Enemmän minusta ja tuoreimmista töistäni instagram: art_by_didit